MetroSportissa pääset yhden iltapäivän aikana kokeilemaan lukuisia urheilulajeja ja tutustumaan liikunnan ja hyvinvoinnin toimijoihin niin pääkaupunkiseudulla, kuin valtakunnallisestikin. Lajeja ja seuroja otetaan mukaan vielä ja sivuja päivitetään uusien vahvistuessa.
Palloilulajit
- Rugby: Rugby on hauska ja monipuolinen joukkuelaji, josta löytyy jokaiselle pelipaikka vahvuuksiensa mukaan. Pelissä on ideana tehdä pisteitä viemällä pallo hallitusti maihin vastustajan ”maaliviivan” eli try-viivan taakse. Rugbyssa jokainen pääsee haastamaan ja kehittämään taitojaan, sillä treeneissä juostaan, syötetään ja potkitaan palloa, taklataan, ja mm. harjoitellaan rugbylle ominaisia sivurajaheittoja eli ”line outteja” ja rykelmäaloituksia eli ”scrumeja”. Rugby on myös hyvin sosiaalinen laji – tärkeä osa peliä on kolmas puoliaika, jota vietetään pelien jälkeen joukkuekaverien ja usein vastustajienkin kanssa esim. läheisessä puistossa.
- Kaukalopallo: Kaukalopallon lajipisteellä pääsee kokeilemaan laukaisukovuutta tutkaan.
- Pöytätennis: Olympiastadionilla pääset kokeilemaan pingistä! Halutessasi voit osallistua myös opiskelijoiden rentoon pingisturnaukseen. Turnauksen aikataulu selviää myöhemmin.
- Maalipallo: Maalipallo on vauhdikas joukkuepeli. Sitä pelataan kuuloaistin varassa silmät peitettynä. Old Powerin pisteellä pääset kokeilemaan lajia pelilasit päässä ja pieni matsikin on mahdollinen.
- Baseball5: Baseball5 on nopeatempoinen joukkuelaji, jossa mm. käsi-silmä-koordinaatio korostuvat. Kaikki voivat pelata, hyötyä ja nauttia siitä millä tahansa tasolla. Baseball5:tä voidaan pelata missä tahansa ja ainoa tarvittava väline on kumipallo.
- Helsingin Lawn-Tennis Klubi ry: Tennistä Täydellä Tunteella, Helsingin Lawn-Tennis Klubi tarjoaa valmennusta kaikenikäisille ja tasoisille pelaajille sekä Helsingissä että Espoossa. Opiskelijoille seura tarjoaa opiskelijoille suunnattuja tenniskursseja Meilahdessa.
- Amerikkalainen jalkapallo: Helsinki Roosters on Suomen menestyinen amerikkalaisen jalkapallon seura, jonka tavoite on tarjota jäsenilleen parhaat mahdolliset harrastusolosuhteet sekä ilmapiirin, jossa harrastaminen on paitsi kehittävää, mutta myös hauskaa. Roosters tarjoaa harrastusmahdollisuuksia lasten sarjoista aikuisten SM-tasolle saakka.
- Koripallo: Vuonna 2013 perustettu Helsinki Seagulls, tuttavallisemmin Gulls, on pelannut miesten Korisliigassa vuodesta 2014 asti. Seagulls saavutti ensimmäisen Korisliiga-mestaruutensa kaudella 2022-23 ja näin mestaruus saatiin Stadiin 25 vuoden tauon jälkeen.
- Jalkapallo: Suomen Palloliitto (SPL) on vuonna 1907 perustettu jalkapallon kattojärjestö Suomessa. Se vastaa suomalaisen jalkapallon kehityksestä, hallinnosta ja kilpailutoiminnasta kaikilla tasoilla. SPL järjestää maajoukkueiden toiminnan, kuten Huuhkajien ja Helmareiden ottelut, ja tukee juniori- ja seuratoimintaa ympäri maata.
- Catch´n Serve Ball: Catch´n Serve Ball ”kätsy” on helppo ja hauska lentopalloon perustuva joukkuepalloilulaji. Laji edistää liikunnallista elämäntapaa, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Yhteisöllisyys korostuu vahvasti joukkuepelin kautta; lajin viikkovuorojen lisäksi joukkueet itse järjestävät ystävyysotteluita, sekä yhdessä ohjaajien sekä yhteistyötahojensa kanssa leirejä, turnauksia, koulutusta sekä muuta liikuntatoimintaa. ”Kätsy” on matalan kynnyksen liikuntalaji, joka yhdistää eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä yhteisen liikuntaharrastuksen parissa.
Tanssi ja voimistelu
- Cheerleading: Cheerleading on joukkuelaji, jossa kohtaavat fyysisyys ja akrobaattisuus. Cheerleadingin lajitaitoihin kuuluu mm. stuntit/nostot, pyramidit ja akrobatia. Lisäksi laji sisältävät sille ominaista fysiikkaharjoittelua jokaiselle ikäluokalle sopivassa muodossa sekä ryhmäytymistä ja joukkuehengen luontia. Pisteellä pääsette kokeilemaan oman halukkuuden mukaan muutamia aloittelijoille sopivia stuntteja sekä akrobatioita hyvällä fiiliksellä!
- Karnevaalisamba: Tule mukaan tanssimaan karnevaalisambaa Império do Papagaion johdolla! Tämä kokeilutunti tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua energiseen ja iloiseen karnevaalisambaan, joka on yksi Brasilian kuuluisimmista tansseista. Samba yhdistää rytmikkään musiikin ja eloisat liikkeet, tuoden esiin ilon ja yhteisöllisyyden. Kokeilutunnilla pääset oppimaan samban perusaskeleita ja fiilistelemään karnevaalihuumaa. Tunti sopii kaikille, eikä aiempaa kokemusta tarvita – tule sellaisena kuin olet!
- Rope skipping: Hyppynarulla hyppiminen on helppoa, hauskaa, halpaa ja hikistä. Rope skipping on myös kansainvälinen kilpailulaji. Rope Skipping Helsinki on Suomen ensimmäinen hyppynaruseura. Pisteellämme pääset kokeilemaan erilaisia hyppynaruja (single rope, double dutch ja long rope). Saat taatusti sopivan haastavia ja koukuttavia vinkkejä yksin, pareittain ja ryhmässä hyppimiseen.
- Jooga / Movement: Kokeile joogaa tai Movementia – saatat yllättyä, miten tehokasta, kiehtovaa ja kokonaisvaltaista harjoittelu onkaan! Sopii kaikille liikuntataustasta riippumatta. Ohjaajina onlinejooga- ja treenipalvelu Joogit.fi:n valmentajat Henna & Krisu.
Kamppailulajit
- Capoeira: Capoeira on afro-brasilialainen kamppailulaji, jossa yhdistyvät itsepuolustus, tanssi, musiikki ja akrobatia. Edistää terveellisiä etuja, sosiaalista osallisuutta, ryhmätyötä ja kehittää sosiaalisia taitoja. Capoeira on helppoa, hauskaa ja terveellistä. Tervetuloa!
- Aikido: Aikido on japanilainen kamppailutaito, jossa pyritään harmoniaan taistelun sijaan. Kokeile miten kaadut tai väistät hyökkäyksen kokonaan. Meillä Meido-Kanin pisteellä on tarjolla hauskoja harjoitteita joissa voit tutkia erilaisia hyökkäysmuotoja ja puolustautumista.
- Taiji: ITCCA Finland opettaa alkuperäisen Yang-tyylin taijia monissa Suomen kaupungeissa. Taiji lisää terveyttä, keskittymiskykyä, kehotietoisuutta ja harmoniaa.
- Taekwon-do: Taekwon-Do on vauhdikas korealainen kamppailulaji, jossa hyödynnetään koko kehoa. Näyttävien potkujen ja lyöntien lisäksi laji tarjoaa mm. itsepuolustustaitoja, ottelua ja murskausta sekä kehittää fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä.
- Hapkido: Helsingin Hapkido ry opettaa Kwan Nyom Hapkidoa yli 20 vuoden kokemuksella. Hapkido on tehokas korealainen itsepuolustuslaji, joka kattaa kaikki itsepuolustuksen osa-alueet ja kannustaa positiiviseen liikunnalliseen elämäntyyliin. Esittelypisteellämme voit kokeilla yksinkertaisia itsepuolustustekniikoita yleisimmistä tilanteista ja kuulla lisää hapkidosta. Tutustu ja Innostu !
- Judo: FinnDai on judoseura, joka tunnetaan opiskelijaystävällisyydestä, harjoitusten leppoisasta ilmapiiristä ja vilkkaasta sosiaalisesta toiminnasta. Tarjoamme kiinnostuneille maksuttoman peruskurssin ja mahdollisuuden täysipainoiseen judon harrastamiseen!
Muut lajit
- Cornhole: Cornhole on ulkopelien klassikko, joka tuo yhteen ystävät ja perheet heittokilpailuun, tarkkuuteen ja strategiaan perustuvassa hauskanpidossa. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: heitä pussit reikään laudalla ja kerää pisteitä onnistuneista osumista. Cornhole tarjoaa loputtomasti iloa kaikenikäisille, ja se on täydellinen lisä pihajuhliin, mökille tai mihin tahansa kokoontumiseen, jossa kilpailuhenki ja yhteisöllisyys kohtaavat.
- Roller Derby: Helsinki Roller Derby tarjoaa osallistujille lajikokeilun ja pienimuotoisen näytösottelun. Flat-track roller derbyä pelataan quad-rullaluistimilla. Lajikokeilu toteutetaan ilman taklauksia keskittyen pääasiassa luistelutekniikkaan.
- Slackline: Slacklining on tasapainoilua, kävelyä tai temppuilua litteällä 20-50mm leveällä liinalla joka on viritetty kahden ankkurin väliin. Slackline on kaiken ikäisille ja tasoisille tarkoitettu tasapainoliina, joka kehittää kehonhallintaa, tasapainoa ja keskittymiskykyä. Slacklining on hauska ja innostava laji, joka tarjoaa myös haastetta. Erilaisia slacklinen muotoja on: Rodeolining, longlining, tricklining, slackline yoga, waterlining ja highlining. Lajilla on harrastajia ympäri maailman ja lajin parissa järjestetäänkin vuosittain erilaisia tapahtumia ympäri maailman.
- Helsingin Jousiammuntahalli Oy: Helsingin jousiammuntahalli järjestää kiinnostuneille jousiammunnan kokeilukertoja sekä alkeiskursseja. Harrastusta pääsee jatkamaan hallilla jatkokursseilla, valmennusryhmissä tai myös itsenäisesti harjoitellen aamusta iltaan. Meidän kauttamme myös harrastusvälineiden hankinta onnistuu helposti.
Muut yhteistyökumppanit
Mukana ovat myös lukuisat muut toimijat liikunnallisten tai mielen hyvinvointia tukevien aktiviteettien parissa, esittelemässä toimintaa sekä järjestämässä kilpailuja ja arvontoja.
- Tehy: Tehy on sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kuntoutusalan koulutettujen ja alan opiskelijoiden ammattijärjestö. Tahdomme ja uskallamme ajaa yhdessä etuamme. Tuemme toisiamme työelämän käänteissä. Jäsenyytemme on maksuton, kun opiskelet päätoimisesti tehykelpoiseen tutkintoon.
- YTHS: YTHS on terveytesi ja hyvinvointisi tukena koko opintojesi ajan. YTHS tarjoaa yleis- ja mielen- ja suunterveyden palveluja sekä edistää opiskeluyhteisöjen hyvinvointia. Tule kokeilemaan fysioterapeuttien järjestämiä toimintakyvyn testejä ja kuntoutusliikkeitä
- Opiskelijoiden Liikuntaliitto: Me OLL:ssa kehitämme ratkaisuja korkeakoulujen opiskeluympäristöön, liikuntapalveluihin ja toimintakulttuuriin, jotta jokainen opiskelija voi liikkua hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Ensi vuonna OLL juhlii 100-vuotissynttäreitään!
- Kerhot ja Opiskelijayhdistykset: Opiskelijoita on liikuttamassa myös useat METKAn kerhot ja Metropolian opiskelijayhdistykset. Pääset kokeilemaan esimerkiksi mölkkytaitoja sekä kamppailun saloja.
- Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry: TUL:n tavoitteena on mahdollistaa kaikkien liikkuminen iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, varallisuudesta tai etnisestä taustasta riippumatta. Keskitymme erityisesti lasten, nuorten ja aikuisten matalan kynnyksen harrasteliikunnan edistämiseen.
- Metropolian kirjasto: Kirjasto on tuttuun tapaan mukana MetroSportissa! Meidän kirjastokortilla käytössäsi ovat kaikki Metropolian, Haaga-Helian ja Laurean 14 kirjastoa ympäri Uuttamaata. Toiseksi ilahduttavin kortti on tietenkin postikortti lähimmäiselle: tule kirjoittamaan syysterveiset tuntemattomalle vanhukselle – hyvän mielen lisäksi saat haalarimerkin! Toimitamme kortit tapahtuman jälkeen vanhainkoteihin asukkaita ilahduttamaan.
- ESLU: Tervetuloa ESLUn (Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry) ständille! Ständillä pääset kokeilemaan muutamaa erilaista reaktionopeus peliä. Haasta kaverisi ja tule testaamaan kuka on nopein!
- Suomen Partiolaiset: Minipartiotaitokisat. Kerää kaverit mukaan ja mittelöikää partiotaidoista! Onnistuuko teiltä trangian kasaaminen, oletteko aina valmiina pukemaan kaverille retkeilyvarusteet tai saatteko teltan pystytetyksi?